TaT Ismo Luukkonen on valokuvataiteilija ja tietokirjailija. Hän toimii kuvataiteen yliopettajana Turun AMK:n Taideakatemiassa. Kalliotaiteeseen liittyen häneltä on ilmestynyt kaksi kirjaa: Suomen esihistorialliset kalliomaalaukset (Sigillum 2021) sekä Astuvansalmi & Uittamonsalmi – Yöveden ikiaikaiset (Sigillum 2025).
Suomen järviseutujen pystykallioihin on maalattu punavärillä kuvia, jotka on ajoitettu myöhäiselle kivikaudelle, 7 000–3 000 vuoden taakse. Maalausten yleisimpiä aiheita ovat ihmishahmot, hirvieläimet ja veneet.
Aika ajoin törmään kirjoituksiin, joissa todetaan, että kallioihin esihistoriallisella ajalla maalatut kuvat eivät ole taidetta. Perusteena on yleensä oletus siitä, että maalausten tehtävä yhteisöissään on ollut viestinnällinen, ei esteettinen. Vakuudeksi saatetaan myös kiistää maalausten esteettinen arvo, esimerkiksi puhumalla tikku-ukoista.
Väite perustuu kuitenkin melko suppeaan käsitykseen taiteesta. Taiteen voi toki määritellä monin tavoin, ja määritelmä on muuttunut moneen kertaan historian aikana, mutta varsin usein ajatellaan, että yksi taiteen keskeisistä tehtävistä on viestiä asioista. Tämä toteutuu niin keskiaikaisessa kirkkotaiteessa, akateemisessa maalaustaiteessa kuin nykytaiteessakin, muutamia esimerkkejä nostaakseni, eikä esihistoriallinen taide ole poikkeus. Viestinnällisyys ei siis syö taidetta pois.
Mitä taas tulee kalliomaalausten esteettisiin arvoihin, tarvitsee vain tarkastella vaikkapa Uittamonsalmi I:n hirven hienostunutta muotoa, niin ymmärtää punaisen viivan kauneuden. Kuviot ovat toki ajan syömiä, kuluneita ja katkelmallisia, mutta se, mitä on jäljellä, osoittaa tekijöiden tunteneen aiheensa ja hallinneen välineensä.
Suomen kalliomaalaukset on sijoitettu lähes poikkeuksetta rantakallioihin, niin, että vesillä kulkeva näkee kuvat. Maisema on vuosituhansien aikana monin paikoin muuttunut. Veden pinta on usein laskenut, puusto käynyt kuusivaltaiseksi, nykyajan rakenteita on pystytetty maalausten naapuriin, mutta edelleen on paikkoja, joissa voi aistia alkuperäisen tunnelman: taivas, vesi ja kallio kuvineen siinä välissä.
Kalliomaalausten merkitykset piilevät myös siinä, minne ne on tehty. Maalausten viesti on sidoksissa niiden ympäristöön, muualle siirrettyinä ne menettävät merkitystään. Maalaukset kertovat asioista yhdessä ympäristönsä kanssa, haetaan sitten maalausten merkityksiä tekijöilleen tai tämän päivän kulkijoille. Ne ovat ympäristötaidetta alkuperäisimmässä muodossaan.
Mitä kalliomaalauksilla on sitten viestitty? Alkuperäisiä merkityksiä voidaan rekonstruoida sen perusteella, mitä arkeologiset tutkimukset ja etnografinen vertailuaineisto tuovat esiin. Voimme tarkastella kuvien aiheita, niiden sijaintia sekä kalliotaidepaikoilla tehtyjä muita arkeologisia löytöjä ja verrata niitä siihen, mitä myöhempien aikojen pyyntiyhteisöjen elämästä, tavoista ja uskomuksista tiedetään. Ymmärrys on katkelmallinen, mutta täydentyy koko ajan uusien löytöjen ja kehittyvien menetelmien ansiosta.
Täyttä varmuutta silti tuskin koskaan tavoitamme. Menneiden ihmisten ajatuksiin emme pääse kiinni kuin osittain. Punainen kädenjälki kalliossa on viesti, mutta mitä se viestii meille, ei enää ole sama, mitä se on viestinyt aikalaiskulkijoille. Katson jälkeä ja näen merkin ihmisestä, joka on ollut tällä paikalla 6 000 vuotta sitten. Merkki viestii läsnäoloa ja vuosituhannet ylittävää yhteyttä kahden ihmisolennon välillä.
