Kuninkaallisen mahdin näyttämöt. Pohjoismaiset päälinnat

39,90 

Artikelnr: 9789527220207 Kategori: Etiketter: , ,

Beskrivning

Runsaasti kuvitettu teos koostuu useasta aihealuetta syvällisesti käsittelevästä asiantuntija-artikkelista, joista on kattavat tiivistelmät ruotsiksi. Kirjassa tutustutaan Pohjolan kolmeen tärkeimpään kuninkaalliseen linnaan: Tukholman, Drottningholmin ja Kööpenhaminan Amalienborgin linnaan sekä niiden kiehtovaan visuaaliseen maailmaan. Menneinä aikoina linnat ja palatsit ovat olleet vallan keskuksia, ja ne on suunniteltu tietoisesti näyttämään valtakunnan ja itsevaltiaan monarkin mahdin suuruutta. Valtaa vahvistettiin ja ylläpidettiin kuvallisilla symboleilla ja muilla visuaalisilla keinoilla. Nykyisin monarkin asema on kuningaskunnissa pääasiallisesti edustuksellinen.

Kirjasta voi lukea Pohjolan kuningaskuntien synnystä ja kehitysvaiheista. Teoksessa kerrotaan myös kiintoisia tarinoita linnojen ja palatsien kuninkaallisista, hallitsijaperheistä ja siitä, miten heidän vaiheensa kuvastivat aikakauden yleisiä muutoksia ja kehityskulkuja.

Pohjolan historia on luotu linnoissa. Historiaa voi tarkastella myös rakennusten julkisivuista ja interiööreistä. Euroopassa palatsikulttuurin kehitykseen vaikuttivat ratkaisevasti Roomasta, Italiasta ja Ranskasta tulleet vaikutteet. Kuninkaallisten palatsien arkkitehtuuri, häikäisevät salit harkittuine sisustuksineen ja arvotaide ovat toimineet vuosisadat seremoniallisen hovielämän kulisseina. Ennen muuta Aurinkokuninkaan 1680-luvun lopulla valmistunut Versaillesin palatsi valtaisine muotopuutarhoineen Ranskassa oli majesteetillisessa loistossaan ikonina muille hoveille Euroopassa. Aisteihin vetoava visuaalinen rikkaus yhdistää linnoja.

 

192 s., värikuvitus.