Mika Kallioinen (FT)
Olen työskennellyt useissa eri tehtävissä yliopistolla, Suomen Akatemian hankkeissa sekä tilaushistorioiden kirjoittajana. Väitöskirjani (2000) käsitteli keskiajan ulkomaankauppaa, mutta sittemmin olen kirjoitusprojektieni myötä siirtynyt yhä lähemmäs nykyaikaa. Erityisalojani ovat ennen muuta liiketoiminnan historia sekä ammattijärjestöjen historia.
Kokeneena kirjoittajana otan mielelläni tehdäkseni yritys- tai järjestöhistorioita.
Julkaisuja
Tieteentekijän muuttuva kuva. Tieteentekijöiden liitto 1967-2007. Vammala 2007.
Kesytetty kilpailu. Yhteistyö ja kartellisoituminen Suomen puuvillateollisuudessa 1900-1939. Turun yliopiston historian laitoksen julkaisuja 65, Turku 2006.
Rutto ja rukous. Tartuntataudit esiteollisen ajan Suomessa. Atena Kustannus Oy, Jyväskylä 2005 (2., tarkistettu painos 2009).
Suomen teollistajat. Vertaileva tutkimus kauppahuoneiden siirtymisestä teollisuuteen 1800-luvun jälkipuoliskolla. Turun yliopiston historian laitoksen julkaisuja 64, Turku 2004.
Verkostoitu tieto. Informaatio ja ulkomaiset markkinat Dahlströmin kauppahuoneen liiketoiminnassa 1800-luvulla. Suomen Kirjallisuuden Seura, Historiallisia Tutkimuksia 215, Helsinki 2003.
Kirkon ja kruunun välissä. Keskiaika ja suomalaiset. Edita, Helsinki 2001.
Kauppias, kaupunki, kruunu. Turun porvariyhteisö ja talouden organisaatio varhaiskeskiajalta 1570 luvulle. Suomen Kirjallisuuden Seura, Bibliotheca historica 59, Helsinki 2000.
Professoriliitto 1969–1999. Kolme vuosikymmentä tieteen ja ammattikunnan puolesta. Jyväskylä 1999.