Liisa Seppänen (FM)
Olen valmistunut maisteriksi kulttuurihistorian oppiaineesta ja olen myös ammattitaitoinen, kokenut arkeologi. Viimeistelyvaiheessa oleva väitöskirjani tarkastelee Turun keskiaikaista rakentamista ja lähdeaineistoni on peräisin viime vuosien arkeologisista kaivauksista, joissa olen työskennellyt arkeologina ja tutkijana. Taustaltani löytyy tutkinto myös liiketalouden alalta, minkä lisäksi olen opiskellut viestintää ja graafista suunnittelua.
Olen työskennellyt useissa kulttuurialan projekteissa ja tutkimushankkeissa, joissa olen toiminut erilaisissa tehtävissä hankkeiden ideoinnista rahoituksen järjestämiseen, markkinointiin, käytännön koordinointiin ja loppuraportointiin. Minulla on kokemusta historian tutkimukseen ja sen erilaiseen popularisointiin, näyttelytoimintaan sekä matkailualaan liittyvistä tehtävistä, mutta mielenkiintoni ulottuu myös moniin muihin asioihin valokuvauksesta perinnerakentamiseen ja puutarhanhoitoon.
Tieteelliset tekstini käsittelevät lähinnä Turun keskiaikaa ja arkeologista tutkimusta, mutta olen kirjoittanut tilauksesta myös kirja-arvosteluja ja lehtiartikkeleita erilaisista aiheista polkupyöräilystä formulafaneihin ja valokuvauksen voimaan. Graafista suunnittelua olen tehnyt mm. Museovirastolle ja Turun yliopistolle (esitteitä, postereita ja opastauluja, kirjoja ja www-sivujen visuaalista suunnittelua).
Tartun mielelläni toimeen, kun tarvitset
- asiaan perehtyvää, taitavaa tekstintuottajaa/-toimittajaa
- innostavaa, asiantuntevaa esitelmöitsijää, luennoitsijaa ja kulttuurimatkaopasta
- idearikasta suunnittelijaa ja sisällöntuottajaa
- yhteistyökykyistä ja joustavaa näyttely- ja projektikoordinaattoria
- tyylikästä ja tarkkaa taittotyötä
Julkaisuja
Town in Transition - Outlining the Construction Activities in Medieval Turku. Teoksessa Maasta, kivestä ja hengestä. Markus Hiekkanen Festschrift. Toim. Hanna-Maria Pellinen. Kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, Turun yliopisto; Taiteiden tutkimuksen laitos, taidehistoria, Helsingin yliopisto; Suomen kirkkohistoriallinen seura; Suomen keskiajan arkeologinen seura 2009, 240–249.
Historiallisen ajan kohteen kaivaus. Teoksessa Johdatus arkeologiaan. Toim. Petri Halinen, Visa Immonen, Mika Lavento, Terhi Mikkola, Ari Siiriäinen, Pirjo Uino. Gaudeamus 2008, 216-222.
From jungle of contexts into understanding of buildings and activities in a town – some problems concerning stratigraphical presentation and its archaeological contents. Teoksessa People, material culture and environment the North. Proceedings of the 22nd Nordic Archaeological Conference, University of Oulu, 18-23 August 2004. Ed. Vesa-Pekka Herva. Gummerus kirjapaino Oy 2006, 381-390.
Arkeologista tutkimusta vai pelkkää työtä ja tulkintaa? Teoksessa Mustaa valkoisella. Ystäväkirja arkeologian lehtori Kristiina Korkeakoski-Väisäselle. Toim. V. Immonen ja M. Haimila. Vantaa 2005, 275-284.
Turun kaupunki keskiajalla, Kaupunkilaisen koti ja pihapiiri, Astioita kodin taloudessa, Miltä kaupunkilainen näytti?, Työn lomassa, Kauppa, Elämää Hansa-ajan Turussa. Turun linna 18.06.2004–27.02.2005. Turun maakuntamuseo, näyttelyesite 34, Saarijärvi 2004.
Salvoksista sosiaalisiin systeemeihin. Rakennustutkimuksen menetelmät ja mahdollisuudet. (Summary: From sills to social systems: The Methods and Possibilities of Building Research.) Teoksessa Kaupunkia pintaa syvemmältä – Arkeologisia näkökulmia Turun historiaan. Toim. Liisa Seppänen Archaeologia Medii Aevi Finlandiae IX. Turku 2003, 89-104.
The houses of townsmen in medieval Turku (14th –16th century) – some aspects in the living conditions and town planning. Teoksessa Centre-Region-Periphery. Medieval Europe Basel 2002, Hertingen 2002. Ed. Guido Helmig, Babara Scholkman, Matthias Unterman.Vol 1: 357-362.
Todisteita Turun tuomiokirkon keskiaikaisista lasimaalauksista / Finns det belägg för att Åbo domkyrka haft medeltida glasmålningar? Teoksessa Turun maakuntamuseon vuosikirja / Åbo Landskapsmuseum, årsbok ABOA 65/2001. Turku 2001, 23-38.
Pelaamisen merkit keskeltä keskiaikaista Turkua / Spår efter spel i det medeltida Åbo. Teoksessa Turun maakuntamuson vuosikirja / Åbo Landskapsmuseum, årsbok ABOA 61-62 / 1997-1998. Turku 1998, 26-34.