was successfully added to your cart.

Henrikinkadun arkeologinen valvonta

By | Projektit | No Comments

Turku Energia jatkaa kaukokylmäverkon rakentamista keskustan alueella, tällä kertaa Henrikinkadulla välillä Porthaninkatu – Åbo Akademi Reuterska Huset. Valvojana kentällä toimii arkeologi Janne Rantanen ja mittaukset hoitaa Markus Kivistö. Kaivutyö aloitettiin maanantaina 16.1., ja heti alkumetreillä kaivannosta paljastui kivijalan ja kiveyksen jäännös. Kiveyksen päältä löytyi kaksi rahaa joista toinen on tunnistettavissa Kustaa IV:n aikaiseksi killingiksi.

HRK_0400

Vuoden 1808 Tillbergin kartan mukaan kiveys osuu Kirkkokorttelin tontin 119 kohdalle, joten kyse lienee pihakiveyksestä; vuoden 2011 valvonnassa (Mika Ainasoja / Turun Museokeskus) dokumentoitiin tontin edestä Porthaninkadun suuntaisesti kulkeneen kadun linjaus. Tulevien viikkojen aikana selviää, missä määrin Turun paloa edeltäviä rakenteita ja kerroksia on säilynyt Henrikinkadun alla.

Henrikinkatu

Tieteellinen julkaiseminen kustannustoiminnan haasteena

By | Blogi | No Comments

Nykyajan tiedekeskustelussa julkaisut ovat usein keskeisessä asemassa. Kun yliopistojen toimintaa mitataan yhä tarkemmin, yhdeksi mittariksi on vakiintunut julkaisujen määrä. Tämä kehitys on johtanut – ymmärrettävästi – tiedejulkaisemisen määrän räjähdysmäiseen kasvuun. Kun samanaikaisesti kirjankustantajat joutuvat kamppailemaan laskevien myyntilukujen kanssa, ja jotkut niistä ovat viime vuosina jopa lopettaneet väitöskirjojen julkaisemisen, on ymmärrettävää, että jokaiselle väitöskirjalle tai muulle tutkimukselle ei välttämättä kovinkaan helposti löydy kustantajaa. Nykymaailmassa kirjat ovat myös muuttuneet entistä enemmän kertakäyttötuotteeksi, jonka myyntiaika on huomattavan lyhyt: jopa muutamia kuukausia vanhoja kirjoja myydään alennuksella ja poistohinnoin.

Sigillumin kustannustoiminta toimii toisin periaattein. Me uskomme laadukkaasti tehdyn ja hyvin toimitetun tieteellisen teoksen vetovoimaan, ja tältä pohjalta loimme tieteellisen julkaisusarjamme, Bibliotheca Sigillumianan. Sarjaan voidaan hyväksyä historian ja lähitieteiden väitöskirjoja esitarkastuslausuntojen perusteella sekä muita tutkimuksia vertaisarviointimenettelyn kautta. Vertaisarviointimenettely tarjoaa tutkijalle väylän saada arvokasta palautetta ja kommentteja tutkimuksen substanssiin liittyen oman alan asiantuntijoilta.

Tiedejulkaisemisessa vallitsee tällä hetkellä avoimuuden trendi: suositellaan, että väitöskirjat julkaistaisiin myös avoimesti verkossa. Sigillum tukee tieteen avoimuutta: väitöskirjantekijät, jotka julkaisevat kirjansa Bibliotheca Sigillumiana -sarjassamme, voivat halutessaan sopia kanssamme myös teoksen julkaisemisesta oman yliopistonsa verkkoarkistossa tai muussa vastaavassa sähköisessä jakelukanavassa.

Sigillumin kirjatuotannon johtotähtenä on laatu: siksi jokainen meillä julkaistava teos kustannustoimitetaan huolellisesti. Kustannustoimittaja antaa tekijälle palautetta tekstin rakenteeseen, sanavalintoihin ja esimerkiksi kuvitusehdotuksiin liittyen. Näin tekstistä karisevat turhat toistot, kirjoitus- ja kielivirheet sekä ilmaisut, jotka saattaisivat hidastaa ymmärrystä. Kielen lisäksi kiinnitämme huomiota myös ulkoasuun ja visuaalisuuteen: teoksen taitto suunnitellaan ja hiotaan lopulliseen muotoonsa yhdessä tekijän kanssa.

 

-Olli Kleemola-

Panu Savolaisen väitöskirja Sigillumin julkaisusarjaan

By | Uutiset | No Comments

Savolaisen väitöskirja käsittelee yksityisen ja julkisen rajapintaa kaupunkiyhteisön arjen lähtökohdista. Se luo uusia näkökulmia 1700-luvun tilallisuuteen ja tilaa kuvaavien tekstilähteiden tulkintaan. Tutkimuksen kohteena on 1700-luvun jälkipuoliskon ja 1800-luvun alun Turku, ja teos tuo esiin runsaasti uutta tietoa vuoden 1827 suurpaloa edeltäneen kaupungin väestöstä ja tiloista.

Väitös kuuluu Turun yliopiston Suomen historian oppiaineeseen. Kirja tulee myyntiin maaliskuun jälkipuoliskolla.

Nimi: Teksteistä rakennettu kaupunki. Julkinen ja yksityinen tila turkulaisessa kielenkäytössä ja arkielämässä 1740–1810

Tekijä: FM, arkkitehti Panu Savolainen

Väitöspäivä: 1.4.2017

DSC_0081

 

 

Arkeologinen valvonta, yhteistyötä alusta loppuun

By | Blogi | No Comments

Kaikenlainen maaperään kajoava rakennus- tai muunlainen toiminta saattaa edellyttää toiminnan aloittamista edeltävää tai sen aikaista arkeologista valvontaa, koekaivauksia tai varsinaisia arkeologisia kaivauksia. Tiedon tutkimusten suorittamisen tarpeellisuudesta rakentaja tai rakennuttaja saa alueen asianomaiselta viranomaiselta. Turun tapauksessa vaaditaan lausunto Turun museokeskuksen arkeologilta. Kun vaadittu toiminta edellyttää arkeologista valvontaa, rakentaja tai rakennuttaja pyytää lausunnon pohjalta tarjoukset arkeologian alan toimijoilta valvonnan suorittamisesta. Hyväksytyn tarjouksen tehnyt arkeologian alan yritys hakee kaivausluvan valvonnan suorittamiseksi Museovirastolta ja saadun tutkimusluvan perusteella maahan kajoavat rakennustoimenpiteet on mahdollista aloittaa arkeologin valvovien silmien alla.

Arkeologisen valvonnan perustana on arkeologin lapion varteen nojaava hieman eteenpäin kallistunut asento. Tämän mitään tekemättömältä vaikuttavan kuvan antaa jatkuva ja herpaantumaton huomio kaivinkoneen kauhaan tai lapioon kaivannossa. Jokainen maassa tapahtuva värimuutos ja uudenlainen kilahdus tai rasahdus aiheuttaa arkeologissa joko innostuksen tai pettymyksen tuntemuksia. Kun arkeologi huomaa kaivannosta jotakin huomion arvoista, hän pysäyttää kaivinkoneen tai lapioitsijan ja laskeutuu kaivantoon. Hänellä on tällöin mukanaan lapio, lasta ja kaivannon reunalla odottaa muutakin työkaluarsenaalin kuuluvaa tarpeistoa ämpäreistä aina näytteidenottovälineisiin. Päästyään kaivantoon arkeologi tarkistaa, olivatko hänen huomionsa ja havaintonsa lisätutkimisen arvoisia vai jatketaanko kaivamista kauhalla. Havaintojen osoittauduttua merkittäviksi kaivamista jatketaan varovasti. Arkeologin silmä seuraa kovana kaivinkoneen kauhaan ohuina siivuina kaivamasta maasta paljastuvaa maakerrosta tai rakennetta. Kaivamisen merkkikielen osaaminen on tällöin tärkeää. YLÖS, ALAS, SEIS, TÄSTÄ, TUOSTA, KAPEASTI, LEVEÄSTI, OHUESTI, PAKSUMMASTI,  nämä on hyvä osata näyttää käsimerkein. Tämä pitää työtapahtuman koko ajan käynnissä eikä turhia keskeytyksiä tule. Tärkeää on tällöin myös, että kaivinkoneessa istuu taitava koneenkäyttäjä. Kokenut kaivinkonekuski tuntee hyppysissään pienetkin muutoksen maaperässä ja huomaa myös kauhan eteen sattuvat kivet ja muut esteet pelkästään tuntemalla sen kauhassaan, vaikka kyseiset havainnot jäisivät arkeologilta tekemättä kaivettavan maakerroksen alta. Kun rakenne on karkeasti paljastettu kaivinkoneella tai viimeistellysti lapiolla, ottaa arkeologi kaivutyön huoleksensa. Arkeologi hoitaa tästedes kaivamisen kaivinkoneen avustamana samalla tallentaen kaiken havaitsemansa mittaamalla, valokuvaamalla, muistiinpanoin ja löydöt ja näytteet talteen ottamalla aina kaivannon tavoitesyvyyteen asti.

Työmaalla liikkuvat kaivinkoneet, kuorma-autot ja lapiot sekä niitä käyttävät ihmiset. Työturvallisuusmääräysten mukaisesti jokaisella on käytössä huomiovarusteet, kypärät ja turvajalkineet, joten arkeologin erottaminen voi osoittautua mahdottomaksi. Tällaisella monialaisella työpaikalla yhteistyö ja joustavuus ovat kaiken avain. Arkeologi ottaa huomioon kaivannon kaivamisen tavoitteet ja pyrkii sovittamaan ne omaan tekemiseensä tavoitteena jouhevuus ja ripeys. Kaivutyöryhmän avustuksella arkeologi saa työnsä paremmin syvyyteensä tavoitellusti ja sitten kaivannon kaivamista on taas mahdollista jatkaa. Pitempiaikaisessa työkohteessa työkokoonpano oppii toistensa tavoille ja mitä paremmin ihmiset toisensa ja toistensa työnkuvan tuntevat, sitä paremmin ja nopeammin työt saadaan päätökseen ja kaikkien tavoitteet saavutetaan. Yhdessä tehden hommat hoituvat!

-Mika Ainasoja-

Punkalaitumen Vanttilan kylätontin arkeologiset kaivaukset

By | Projektit | No Comments

Punkalaitumen Vanttilan kylätontin arkeologiset kaivaukset

Sigillum suoritti arkeologiset kaivaukset Punkalaitumen Vanttilan kylätontin arkeologiset kaivaukset 5.-13.9.2016. Alueella tutkittiin muinaisjäännöksen säilyneet rakenteet ja kulttuurikerrokset vesihuoltolinjan kattavalta alueelta. Tutkimustyön vastuullisena johtajana toimii FM Hanna-Maria Pellinen, tutkimusapulaisena ja mittaajana FM Markus Kivistö ja kaivajana Marja Pälikkö. Jälkityöt ja raportin teko jatkuvat toimistollamme.

 

Pellon Kaaraneskosken kaivaukset

By | Projektit | No Comments

Pello Kaaranes 4 löytöaluetta

Pellon Miekojärven ja Vähä-Vietosen välisellä kannaksella kivikautisilla ja rautakautisilla asuinpaikoilla tehdyt koekaivaukset

Pellon Kaaraneskosken alueella tehtiin syyskuun alussa arkeologisia koetutkimuksia viikon ajan. Koekaivaukset liittyivät Tornionlaakson Sähkö Oy:n sähköaseman, kaapeloinnin sekä ilmajohtojen rakentamissuunnitelmiin, jotka sijoittuvat muinaisjäännöksen alueelle. Koekuopituksella, kairauksella ja pintahavainnoilla pyrittiin kartoittamaan suunnitelma-alueelle ulottuvan muinaisjäännöksen rakenteita, kulttuurikerroksen paksuutta ja säilyneisyyttä sekä rakentamisen mahdollisesti edellyttämiä tarkempia tutkimustarpeita ja rakentamissuunnitelmien mahdollisia muutostarpeita. Tutkimuksen vastuullisena johtajana toimi FM Jouni Väänänen ja tutkimusapulaisena FM Inga Nieminen.

Työtä jatketaan lokakuussa järjestettävillä arkeologisilla kaivauksilla.

Yksityinen yritys arkeologisena toimijana

By | Blogi | No Comments

Arkeologien parissa on viime vuosina puhuttanut yhä yleisemmäksi käynyt kenttätutkimuksen yksityistäminen. Sen on pelätty heikentävän tutkimuksen laatua. Laadun turvaamiseksi otettiinkin vuonna 2013 käyttöön Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeet, jotka Museovirasto koosti yhteistyössä arkeologien kanssa. Ohjeiden tarkoituksena on ollut yhtenäistää kenttätyön käytäntöjä ja helpottaa niiden tulosten vertailua ja laadun arviointia. Tutkimusluvan saaminen muinaisjäännöskohteeseen edellyttääkin nykyään muun muassa näiden ohjeiden noudattamista.

Suomessa toimivat ammattiarkeologit ovat pääsääntöisesti suorittaneet filosofian maisterin tutkinnon joko Turussa, Oulussa tai Helsingissä. Yliopistojen välillä on tiettyjä eroja tutkimussuuntausten painotusten suhteen, mutta periaatteessa niiden tulisi opettaa sama kenttätyömetodiikka kaikille opiskelijoille. Opintojen jälkeen hankitulla työkokemuksella on kuitenkin suuri merkitys pätevöitymisessä, koska yliopistojen mahdollisuudet tarjota kenttätyöharjoittelua ovat rajalliset. Sigillumin periaatteena on ollut valita työhön tutkijoita, joilla on tutkittavasta aikakaudesta tai alueesta aikaisempaa kokemusta. Yksityisissä yrityksissä toimivilla arkeologeilla on yleensä myös kokemusta julkiselta sektorilta. Useimmat meistä ovat olleet ennen yritykseen tuloa mukana Museoviraston ja maakuntamuseoiden hankkeissa.

Arkeologisen tutkimuksen kohteena voivat olla yhtä lailla esihistorialliset kuin uudemmatkin rakenteet, kuten kalmistot ja hautausmaat, kylätontit, linnat, vedenalaiset jäännökset, kaupunkikerrostumat ja vanhat teollisuuslaitokset. Tutkimuksen tarkka hinnoittelu on vaikeaa, koska kahta täysin samanlaista muinaisjäännöstä ei ole ja löytöjen ennustaminen voidaan tehdä vain summittaisesti. Yrityksen kannalta kulujen laskeminen mahdollisimman tarkkaan on kuitenkin tärkeää: hankkeen yli- tai alihinnoittelu ei lopulta ole kenenkään etu. Suomessa arkeologisia palveluita tarjoavat yritykset ovat melko pieniä. Siksi sama tutkija, joka laatii budjettiarvion tarjoukseen, saattaa myös vastata työn toteutuksesta, eikä arkeologinkaan intresseihin kuulu ilmaisen ylityön tekeminen. Toisaalta yritys valvoo myös tutkimuksen tilaajan etua: mikäli on valittavissa muinaisjäännöksen kannalta kaksi samanarvoista, mutta hinnaltaan erilaista menetelmää, on velvollisuutemme kertoa edullisemmasta vaihtoehdosta. Kentällä toimimme yhteistyössä tilaajan kanssa ja kuuntelemme heidän toiveitaan. Yksityinen arkeologinen yritys voi toimia myös välittäjänä Museoviraston ja palvelun tilaajan välillä. Yrityksen etuna tilaajan kannalta on työaikojen jousto. Kiireiset tai epäsäännölliset kaivut voidaan tehdä tuntilaskutuksella urakkana ja kriittisissä tieurakoissa olemme osallistuneet yötöihinkin.

Osa kenttätutkimusten aiheuttamista kuluista voidaan eritellä tarkkaan. Käytetyt palkkaluokat, sivukulujen määrä, matkakulut ja toimisto- sekä tarvikekulut voidaan laskea etukäteen. Muinaisjäännösalueeseen liittyviä vaihtelevia tekijöitä on paljon: etäisyys yrityksen toimipaikasta saattaa vaikuttaa matkakulujen määrään, kohteen luonteesta riippuu tutkimusmenetelmien valinta, maaperä vaikuttaa kaivausnopeuteen, samoin löytötiheys. Rautakauden ja sitä uudempien aikojen muinaisjäännöksiltä paljastuvat metallilöydöt saattavat vaatia Museoviraston edellyttämiä konservointitoimenpiteitä. Joidenkin muinaisjäännösten luonne ei puolestaan selviä ilman erillisiä analyysejä, kuten radiohiiliajoitusta tai puun vuosirenkaisiin perustuvaa dendrokronologista ajoitusta. Erikoisosaamista vaativissa tapauksissa käytämme tarvittaessa ulkopuolisia konsultteja ja laboratoriopalveluja. Arkeologisen kenttätutkimuksen aikataulun ennakoinnissa, tutkimuksen sujuvassa, mutta tarkassa toteutuksessa sekä tulkintojen täsmällisyydessä kokemus on kuitenkin valttia ja sitä haluamme yksityisenä yrityksenä tilaajalle tarjota.

-Hanna-Maria Pellinen-

Sanomalehtiaineisto historiantutkimuksessa

By | Blogi | No Comments

Alkukesän aikana olen toiminut Sigillumissa tutkimusapulaisena Vehmaan historia -projektissa. Keskeisin työtehtäväni on ollut Vehmaaseen liittyvien lehtijuttujen hakeminen sanomalehtiaineistosta. Pääosin olen hakenut juttuja Vakka-Suomen Sanomista vuosien 1950 ja 1990 väliseltä ajalta.

Suomen historian kandidaatintutkielmaa kirjoittaessani käytin muutamia sanomalehtijuttuja lähteenä, joten en työskennellyt sanomalehtiaineiston parissa aivan ensimmäistä kertaa. Työrupeamani aikana käsitykseni sanomalehtiaineistosta lähteenä syveni entisestään, joten kirjoitan nyt siitä, mitä tuli usein pohdittua sanomalehtiainestoa lukiessa Turun yliopiston sanomalehti- ja pienpainatepalvelujen lukusalissa.

Sanomalehtiaineistolla on omat vahvuutensa, mutta myös rajoitteensa. Sanomalehtiaineiston ehdoton vahvuus on, että aineistosta löytyy useita erilaisia tekstityyppejä pääkirjoituksista mainoksiin asti. Menneisyyttä on siis tallennettu monimuotoisesti. Toisaalta sanomalehtiin on tallentunut niin paljon menneisyyttä, että pitkän aikavälin muutosten tarkastelu sanomalehtien avulla on työlästä. Istumisen ja sanomalehtien lukemisen lisäksi luettua tietoa täytyy lajitella. Sanomalehtiaineiston käyttäminen helpottuu tulevaisuudessa vähitellen, sillä sanomalehtiaineiston lukeminen nopeutuu digitoinnin ja tekstilouhinnan myötä. Tällöin tutkijan ei tarvitse enää silmäillä kaikkien juttujen otsikoita läpi.

Sanomalehtiaineiston keskeisin ongelma on se, että aineiston laajuus on osittain näennäistä. Jos esimerkiksi tutkittaisiin toisen maailmansodan jälkeistä historiaa Vehmaalla käyttämällä ainoana alkuperäisaineistona sanomalehtiä, tutkimuksessa painottuisivat kunnallispolitiikka ja paikallisten vähittäiskauppojen ja pankkien välinen kilpailu.  Vehmaan tapauksessa politiikasta, kaupoista ja pankeista uutisoidaan enemmän kuin esimerkiksi kotiseututyöstä, kiviteollisuudesta ja Vehmassalmen tanssilavasta. Tämä selittyy sillä, että kunnat, pankit ja kaupat ovat pitäneet yllä ilmoittelullaan lehtien toimintaa.

Toinen keskeinen ongelma on, että paikallislehtien uutiset ovat usein tiiviitä. Valtuustonkokouksista kerrotaan päätetyt asiat, urheilukilpailuista tulokset ja iltamista ohjelmat. Uutisista ilmenee kyllä mitä tapahtui, mutta ei se, miten ihmiset kokivat nämä tapahtumat ja mitä he ajattelivat näistä tapahtumista. Tutkijan onneksi silloin tällöin uutisissa lainataan iltamien puheita, haastatellaan pienyrittäjiä, emäntiä tai kivityömiehiä. Tällaiset jutut paljastavat usein tutkijalle uusia näkökulmia siihen, miten ihmiset ovat kokeneet oman elämänpiirinsä.

Muutamista ongelmista huolimatta sanomalehdet ovat hyvä ja käyttökelpoinen lähdeaineisto. Kuten muutkin lähdetyypit, sanomalehdet tarvitsevat rinnalleen muita lähteitä. Jään työni jälkeen innolla odottamaan Vehmaan historian ilmestymistä, sillä on mielenkiintoista nähdä, minkälaista dialogia Sigillumin tutkijat ovat käyneet sanomalehtiaineiston kanssa ja miten sanomalehtiaineisto kytkeytyy muuhun lähdeaineistoon.

-Juho Malka-

 

Kesä 1944 kirjaksi

By | Uutiset | No Comments

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuonna ilmestyvä teos pureutuu kesän 1944 torjuntataisteluihin. Se matkaa päivä kerrallaan etulinjassa taistelleiden kanssa läpi tulihelvetin kohti rauhaa. Poikkeuksellisen runsas tuore dokumenttiaineisto ja ennenjulkaisemattomat valokuvat avaavat Suomen kohtalon päivät aivan uudella tavalla ja kertovat, miten pienestä Suomen itsenäisyyden säilyminen oli tuolloin kiinni. Tämä on kirja, joka pitää lukea.

Nimi: Kesä 1944

Tekijä: Jukka Halonen

Ilmestymisajankohta: syksy 2017

Jukka_Halonen_3-300x300

Vehmaan arkeologinen aineisto täydentyy

By | Blogi | No Comments

Kun saimme tehtäväksi uuden Vehmaan historian kirjoittamisen, tiedossa oli, että alueen esihistoriassa on edelleen suuria tutkimuksellisia aukkoja. Kivikauden osalta syy löytöjen vähäisyyteen on yksinkertainen: Vielä mesoliittisella kivikaudella (noin 8850–5200 eaa.) Vehmaa oli jääkauden jäljiltä kokonaan veden peittämä. Ensimmäiset laajemmat, nykyään vähintään 30 metrin korkeudella sijaitsevat maa-alueet nousivat merestä kunnan koillisreunalla nuoremman kivikauden kuluessa ja tulivat osaksi mannerta vasta aivan kivikauden lopulla. Pronssikaudella (1700–500 eaa.) ja rautakaudella (500 eaa.– 1200 jaa.) lukuisat hautaröykkiöt kertovat asutuksen levinneen tänne heti kun maata oli kohonnut riittävästi suojaisan asuinpaikan, sittemmin myös karjanhoidon ja maanviljelyn tarpeisiin. Toukokuun aikana tehdyllä kunnan täydennysinventoinnilla toivoimme saavamme lisätietoa muun muassa siitä, miksi Vehmaalta on taltioitu vain tyypillisiä miehille kuuluneita esineitä, miksi nuoremman rautakauden (noin 800– 1200 jaa.) esineitä on löytynyt paljon vähemmän kuin keskisen rautakauden (noin 400–800 jaa.) esineitä ja miten asutusalueet ja niiden sijoittuminen ovat muuttuneet vuosisatojen kuluessa.

Suurimmat rautakauden löytöaineistot on Vehmaalla taltioitu jo 1800–luvun lopulla. Nähtävästi tuolloin talteen otettiin lähinnä vain kookkaimmat ja tunnistettavimmat esineet, kuten miekat, keihäänkärjet, skramasaksit eli väkipuukot ja hevostarvikkeet. Sekä Vehmaan pappilan että Huolilan kotiseutumuseon tiloilta maanmuokkauksen yhteydessä löydetystä esineistöstä jäivät korut ja muut pienesineet enimmäkseen taltioimatta. Nykyiseltä pappilan omistajalta saatiinkin tontilta löytynyt rautakautinen lasimassahelmi ja ympäröiviltä pelloilta löydettiin metallinpaljastimilla pronssisen koruneulan katkelma, joka sekin on saattanut ajoituksensa perusteella kuulua juuri mainittuun kalmistolöytöön. Lisäksi pellolta taltioitiin nuoremmalle rautakaudelle ajoittuvan kookkaan, pronssista valetun hevosenkengänmuotoisen viitansoljen puolikas. Keskiaikaisen kivikirkon lähistöllä havaittiin rautakautisia löytöjä alueella, josta niitä ei entuudestaan tunnettu lainkaan. Täälläkin löydöt olivat juuri niitä puuttuvia koruja: ns. rapusolki 700–luvulta sekä viikinkiaikaisen (800–900–lukujen) rannerenkaan katkelma. Erittäin mielenkiintoinen uusi löytö on myös Kosken kartanosta saatu pieni, todennäköisesti rautakautiseen hautaukseen kuulunut keihäänkärki. Vehmaan kaakkoislaidalta ei ole aiemmin löydetty rautakautisia esineitä tai varmoja muinaisjäännöksiä. Kiertelyt avoimilla pelloilla ovat niin ikään tuottaneet tulosta ja nyt Vehmaalta tunnetaan aikaisemman yhden rautakautisen asuinpaikkakohteen lisäksi kaksi mahdollista uutta rautakautista tai keskiaikaista talonpaikkaa tai muuta toiminta-aluetta.

Uusia historiallisen ajan löytöjä

Uusia historiallisen ajan löytöjä

Autioituneita talonpaikkoja löytyy erityisesti historialliselta ajalta. Isojaon aikana, 1700–luvun lopulla, moni talo siirrettiin tai kokonainen ryhmäkylä hajautettiin. Autioksi jääneitä ja nykyään pelloilla tai metsissä sijaitsevia kohteita on Vehmaalla muun muassa Lahdingossa, Laittisissa, Kirkonkylässä, Putassa ja Uhlussa. Pellolla kävellessä rakennusten paikat tunnistaa tavallista tiiviimmistä keskittymistä vanhaa jätemateriaalia: tiilen ja palaneen saven kappaleista, savi- ja lasiastioiden sirpaleista, valkoisista savipiipun eli liitupiipun paloista, tuluspiin iskennäisistä, kiuaskiven katkelmista ja eläinten luista, jotka ovat nousseet ylös peltoa kynnettäessä. Muutamassa metallinpaljastimella tutkitussa kohteessa saatiin talteen lisäksi vanhoja rahoja 1400–luvulta 1900–luvulle. Toisin kuin usein otaksutaan, pelloilta löytyviä rahoja ei ole aina hukattu, vaan ne voivat liittyvät paikalla olleeseen rakennukseen ja tapaan laittaa kolikko tai useampia perustan alle uutta taloa rakennettaessa. Mitä enemmän maalöydöistä saadaan tietoa niiden tarkasta löytöpaikasta ja suhteesta muihin löytöihin, sitä paremmin pystytään kadonneita talonpaikkoja jäljittämään, tutkimaan ja rekonstruoimaan. Arkeologian ja historiantutkimuksen kannalta merkittävin aarre ei olekaan maasta purkkiin koottu rahakokoelma vaan menneisyydestä kertovat esineet niiden alkuperäisellä paikallaan.

– Hanna-Maria Pellinen –